tiistai 13. tammikuuta 2015

Tuli marjaretki








Näen itseni rikkomassa jäätä,
luottamassa itseeni,
jääräpäänä,
"en mä kastu, äiti".

Talvisesta ulkoiluhetkestä
tuli marjaretki.

Kuvat: omia

maanantai 12. tammikuuta 2015

Valoa elämään

 








Varjon ja valon vaihtelua on elämä.

Valovoimaisena ihmisenä, 
tehokkaasti valon nopeudella
tai
poikana varjoisalta kujalta, 
yrittämässä otetta varjokuvista. 

Milloin kuljet pää painuksissa kadun varjoisalla puolella, 
milloin juokset kohti valoa tunnelin päässä. 
Joskus varjot pitenevät, 
toisinaan siirryt varjoista valoon.

Seuraan valon leikkiä hangella, 
viipyilevien säteiden kultaa heinissä. 

Yritän vangita niitä kameralla, 
ottaa muistoksi. 
Ei sitä muuten varjon hetkellä muista.
Valoa. 

Kuvat: omia 

maanantai 5. tammikuuta 2015

Valon aikaan






Oikean valon aikaan,
sopivassa pakkassäässä,
mieli heittää voltin:
Tähän hetkeen voisin jäädä,
puhtaaseen ja viattomaan.

Jäädä kunnes luonto taas herää eloon, 
työntää uteliaat silmunsa haistelemaan hetken sopivutta.
Silloin voisin siirtyä tästä hetkestä tuohon toiseen, 
lupauksen hetkeen. 

(Kuvat omia)